YLEISTÄ

Otathan ensimmäiselle käynti kerrallanne koiranne rokotustodistuksen mukaan

 Voit näyttää halutessasi kuvan toivomastasi trimmaus lopputuloksesta tai kuvaa aiemmasta trimmistä josta olet pitänyt.

Omistaja saa jäädä seuraamaan trimmausta, mutta useimmiten koira rauhoittuu paremmin omistajan poissa ollessa, joten suositeltavaa on että omistaja ei ole paikalla.

Varmistathan että koirasi on käynyt tarpeillaan ennen trimmaukseen saapumista.

Alueella liikkuu paljon koiria, joten pidäthän koirasi kytkettynä.

Mainitsethan myös mikäli koirallasi on puremisesta taustaa tai muuta vastaavaa ongelmakäyttäytymistä trimmaukseen liittyen.

TAKUT

Jos koirassasi on TAKKUJA ilmoitathan niistä varauksen yhteydessä, jotta trimmaukseen voidaan varata lisää aikaa niiden selvittämiseen tai poistoon.

PESU

Pesu trimmauksen yhteydessä tuottaa aina siistimmän lopputuloksen, sekä likaisen karvan työstäminen kuluttaa trimmausvälineitä nopeasti. Tästä syystä pesu kuuluu trimmauksen yhteyteen aina.

Jos koirasi ei ole tottunut föönaukseen tai on ääniarka, mainitsethan siitä saapuessasi.

PENNUN ENSIKÄYNTI/TUTUSTUMISKÄYNTI

Pentujen ensikäynteinä suosittelen omistajaa jäämään paikalle, muissa tapauksissa voi olla että koira rauhoittuu pöydälle paremmin kun omistaja ei ole paikalla trimmauksen aikana.

Trimmaukseen tottumaton koira olisi hyvä totuttaa välineisiin ja toimenpiteisiin perusteellisesti, siihen sopii erinomaisesti tutustumiskäynti.

KOIRIEN SAIRAUDET

*Jos koirasi sairastuu johonkin tarttuvaan tautiin (esim. kennelyskä, ripuli, ulkoloisia yms.) on trimmausta siirrettävä. Koiran on oltava terve vähintään VIIKKO ennen trimmaukseen saapumista.

*Jos koirallasi on jokin pitkäaikainen sairaus (esim. sydämen vajaatoiminta, nivelrikko, autoimmuuni sairaus yms.) muistathan kertoa siitä ja myös näppylät ja luomet on hyvä kertoa, jotta pystyn ennakoimaan koiran tarpeita.

 KIITOS!

Scroll to Top